Naiset

Naisten joukkue pelaa kaudella 26-27 aluesarjaa
Ringissä on tällä hetkellä noin 35 pelaajaa.
Naiset treenaavat kaudella 2026-27 maanantaisin saloisten koululla ja keskiviikkoisin Harakkamäen koululla.
Joukkoon otetaan mielellään uusia pelaajia.
Taitotason tulisi olla kuitenkin vähintään 3-sarjaa ja kuusikkopelaaminen hallussa, jotta meidän kaikkien into pysyy yllä pelaamisen tiimellyksessä. Tervetuloa!
Lisätietoja saa Hennalta p. 044-0803933
Kauden toiminta
Kaudella 2026-2027 salsan naiset lähtivät aluesarjaan kahden voittoisan vuoden jälkeen paikallissarjasta
Kaudella 2025-2026 Salsan naiset jatkoivat paikkallissarjassa tällä kertaa kymmenen muun joukkueen kanssa. Tänä vuonna pelattiin kaksinkertainen sarja ilman erillisiä sijoitusotteluita. Joten, jokainen voitto ja saavutettu piste olivat hyvin tärkeitä. Kauden aikana 16 pelaajaa kävi näyttämässä taitojaan niin koti- kuin vieraspeleissäkin. Ja kevään päättyessä Salsan naiset saivat juhlia toista vuotta peräkkäin mestaruuttaan.
Kaudella 2024-2025 Salsan naiset pelasivat naisten paikallissarjaa 13 muun joukkueen kanssa. Alkusarjan sijoitus naisilla oli toinen sija, josta lähdettiin taistelemaan sarjan sijoista 1-8. Kevään päättyessä naiset päättivät kauden sarjavoittoon ja ilmaiseen osallistumiseen ensi kaudeksi!

