Marika Tuomaalasta puheenjohtaja

14.11.2021

Salaman syyskokous pidettiin Meriseuran majalla 12.11. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Marika Tuomaala.

Peräti 14 vuotta seuraa luotsannut Terho Hautamäki myhäili tyytyväisenä saatuaan työlleen jatkajaksi lujasti sitoutuneen ja varmasti asialle omistautuvan Marika Tuomaalan. Uuteen tehtävään ryhtyvän Marikan ei tarvi olla huolissaan onnistumisestaan, sillä Terho jatkaa varapuheenjohtajana ja tukea tulee varmasti myös muulta varsin kokeneelta johtokunnalta.

Valinta oli historiallinen, sillä koskaan aikaisemmin ei Salaman johdossa ole ollut nainen. Totuus kuitenkin lienee se, että vuosikymmenten saatossa naiset seuraa ovat pyörittäneet. Lopultakin saatiin nuori nainen myös edustavaksi keulakuvaksi.

Valinnan jälkeisessä puheessaan Marika kertoi olevansa jo vahvasti sisällä seurassa. Lasten kautta tutuksi ovat tulleet kaikki seuran neljä lajia. Ollessaan pieniä lapset harrastivat painia ja hiihtoa. Yleisurheilu ja lentopallo kuuluvat lasten ohjelmistoon vieläkin. Lasten kuljettamisen lisäksi Marika on toiminut huoltajana lentopallojoukkueissa ja erityisesti tehnyt suuren työn yleisurheilun parissa.

Marika käynnisti liikuntaleikkikoulutoiminnan 15 vuotta sitten. Liikkarille oli kova kysyntä ja mukaan kehittyi myös perheliikkari. Näissä ja lasten urheilukoulutoiminnassa Marika on ollut veturina, ohjaajakoordinaattorina, ideoijana ja kaikessa mukana. Seuran talkootöissäkin Marika operoi usein ollen paikalla ensimmäisenä ja vielä viimeisenäkin, aivan kuten sunnuntai-iltojen halliharkoissakin.

Virtaa toiminnan pyörittämiseen uudella puheenjohtajalla riittää, varmasti sitä riittää myös seuran johtamiseen ja kehittämiseen. Toivottavasti Marikalla riittää aikaa myös uuden lahjaksi saamansa Salaman lämmittelypuvun ulkoiluttamiseen tulevan talven laduilla.

Kokouksessa hyväksyttiin kaikkien lajijaostojen toimintasuunnitelmat ja talousarvio vuodelle 2022. Marikan ja Terhon lisäksi johtokuntaan valittiin Tanja Merikanto sihteeriksi sekä Alpo Ohenoja, Jukka Pahkamaa, Matti Vuorikoski sekä Markku Tuomaala.