Opintomatkalla
16.4.2016
Alle 18-vuotiaitten kreikkalaisroomalaisen painin Suomen mestaruudet ratkottiin Jyväskylässä. Salamasta kisoihin osallistui Saarenpään veljespari. Molempien poikien, Eetun ja Antin, kohtaloksi koitui siirtyä katsomon puolelle kahden ottelun jälkeen. Samassa 58 kilon sarjassa otelleen kaksikon loppusaldo oli samanlainen. Kumpikin kärsi pistetappion sekä selätyksen. Menestys jäi vielä poikia odottamaan, mutta nyt opittiin kilpailemaan kovissa kisoissa ja nähtiin missä mennään. Pojilla on hyvät harjoitusolosuhteet uusitussa Raahelassa ja sopiva harjoitusvastustajakin löytyy läheltä, tarvittaessa vaikka kotoa. Myös valmennus on asiantuntevissa käsissä, sillä sekä Antero Holapalla että Jukka Pahkamaalla on kaapeissaan useita SM-mitaleita. Pojilla onkin kova tavoite panna valmentajiaan paremmaksi. |