LENTOPALLO

Lentopalloilu Salamassa aloitettiin toden teolla 1970-luvun alussa miesten voimin. Pian aloitettiin naisten pelit ja hieman myöhemmin käynnistyi junioritoiminta. Voimakkaimmillaan lentopalloilu oli 1980-luvulla, jolloin Salamalla oli parhaimmillaan neljä miesten, kaksi naisten ja kymmenen juniorijoukkuetta.

Ensimmäisenä huipulle iskivät naiset, jotka pelasivat ykkössarjaa parin kauden ajan 1980-luvun alussa. Miesten joukkue nousi ykkössarjaan vasta 2000-luvulla.

Nykyään Salamassa toimii harrastelumielellä pelaavat miesten ja naisten joukkueet, jotka osallistuvat vuosittain perinteisiin turnauksiinsa. Junioritoiminta on kasvuvaiheessa, mutta jo varsin menestyvää. Salaman ja RaLePan vuonna 2014 järjestämässä upeassa Powercupissa Salaman d-tytöt osoittivat olevansa maan kärkeä.

Kaudella 2017 Salaman juniorijoukkueet pelaavat;

f-ikäisten (2009 ja nuoremmat), e-ikäisten sekä d-ikäisten piirisarjaa. Tervetuloa mukaan

 

Ryhmiin liittyminen